sivu
|
2
|
Muutoksen tuulet
PÄÄKIRJOITUS
Mika Valkonen, päätoimittaja
Työelämän uudistustarpeesta on pu-
huttu vuosia. Asiallinen työelämän
uudistus on ilman muuta kaikkien
etu, mutta ei, jos asetelma on se, et-
tä sokea katselee kun kuuro kuuntelee
mykkää. Totuus on, ettei myöskään
työntekijä ole tippaakaan sen avara-
katseisempi tai uudistushaluisempi
kuin työnantajat eikä työnantaja vai-
vaa päätänsä työntekijöidensä eduilla.
Ay-liikkeelle työajoista, palkoista ja
työsuhdeturvasta puhuminen on aina
automaattisesti pois keskusteluista, el-
lei se tarkoita etujen säilyttämistä tai
parantamista. Työnantajalle kehittä-
minen ja työelämän uudistaminen on
vastaavasti vain etujen riisuntaa ja hei-
kentämistä. Siinä missä ay -liike sahaa
moottorisahalla oksaansa pikavauhtia
poikki, siinä työnantaja ampuu itse-
ään norsupyssyllä jalkaan. Työnantaji-
en ja työntekijöiden edunvalvonta pe-
rustuu omien etujen optimointiin ja
alakohtaisia ongelmia riittää molem-
milla loputtomiin.
Saranan puolelta ei yleensä pääse si-
sään. Tätä kuitenkin yritettiin lyhy-
en ajan sisällä pariinkin otteeseen.
Yhteiskuntasopimuksessa maan hal-
lituksen tavoitteena oli löytää työ-
markkinaratkaisuin keinot, joilla oli-
si alennettu yksikkötyökustannuksia
vähintään viidellä prosentilla. Han-
ke on nyt kuopattu - tai ainakin jää-
hyllä. Osapuolet eivät päässeet yhteis-
ymmärrykseen asialistasta, jonka poh-
jalta yhteiskuntasopimusta olisi alet-
tu valmistella. Mitään sellaista ei saatu
edes löysästi paperille, jota jollakin te-
kosyyllä olisi voitu kutsua yhteiskun-
tasopimukseksi. Yritys kilpistyi erityi-
sesti SAK:n vastustukseen. Jos muil-
la palkansaajakeskusjärjestöillä olikin
valmiuksia liikkua, ei Hakaniemes-
sä sitä ollut. Se, että hallitusohjelman
tavoiteosa olisi pitänyt ensin niellä ja
sitten vasta neuvotella, ei sopinut ta-
vaksi edetä. Asetelma olikin sinänsä
yhtä päätön kuin se, että ay-liike olisi
ilmoittanut, ettei yhtään työehtosopi-
musta solmita ennen kuin säästösyis-
tä toteutettava keliakiaruokavaliokor-
vauksen poistaminen perutaan.
Työnantajille prosessi oli monta ker-
taa palkansaajia helpompi, koska hal-
lituksen esillä pitämät asiat olivat yh-
tä työnantajien tavoitteiden ja keino-
jen kanssa. EK:lle riitti olla passiivinen
ja odottaa, että joku puhuu palkan-
saajapuolella typeriä. Sille riitti strate-
gia. EK haluaa aina tehdä sopimuksen
heikoimman osapuolen mukaan, kun
rikkaimmat päättävät, että näin pitää
toimia, jolloin ne hyötyvät tilanteesta
eniten. Työnantajien kanssa neuvotte-
leminen oli siksi koko ajan yhtä han-
kalaa kuin panssarivaunun vuokraa-
minen.
Se, että harjoitus kaatui, ei ole kenen-
kään syy erikseen. Jos mukana on kol-
me osapuolta, vikaa on niin sepis-
sä kuin sysissä, kun valmista ei tule.
Siitäkään ei pääse mihinkään, että ky-
seessä ei varsinaisesti ole ollut mikään
tuottavuushanke, vaan tulonsiirto-
hanke. Pelkästään työn hintaa laske-
malla kun ei synny uutta innovaatio-
ta. Yhteiskuntasopukeskustelussa luo-
tiin kuva, että mannaa alkaa sataa he-
ti taivaalta, kun sopimus saadaan ai-
kaan. Tosiasiassa esitetyt helpotukset
ja vaikutukset kilpailukykytavoittei-
siin olisivat olleet vähäisiä eikä niistä
olisi yksin ollut yhteiskunnan pelasta-
miseksi. Kun kilpailukykyvaje taitaa
olla kolmin tai nelinkertainen esitet-
tyyn 5 prosenttiin nähden, ei sitä ole
ollut mahdollista kuroa umpeen edes
maltillisten palkankorotusten kanssa.
Tyhjä säkki ei pystyssä pysy. Ei maail-
man markkinat siitä aukea tai sulkeu-
du, että Suomessa tehdään tai jätetään
tekemättä yhteiskuntasopimus.
Yhteiskuntasopimuksen kaatumi-
nen on silti vahinko. Vaikka se ei oli-
si Suomea nostanut suosta, sitä oli-
si tarvittu tukemaan kulutusta, vien-
tiä ja kilpailukykyä sekä luomaan po-
sitiivista ilmapiiriä ja uskottavuutta
sekä uutta työtä pidemmällä aikavälil-
lä, vaikka se lyhyellä työtä vähentäisi-
kin. Pientäkin nytkähdystä asenteissa
olisi tarvittu, koska nykyeväillä Suo-
mi ei enää pääse siihen junaan, mis-
sä muut kulkevat. Yhteiskuntasopi-
muksen kaltaisen konsensuksen osalta
voidaan sinänsä kysyä, onko sellainen
ylipäätään edes toimi, joka uudistai-
si Suomea, jos rakenteet olisivat en-
tiset ja siinä jaettaisiin taas jotain mi-
tä ei ole.
Palkansaajajärjestöissä sen enempää
kuin muuallakaan ei kannata aina-
kaan jäädä ihmettelemään prosessin
kummallisuutta. Edessä voi hyvinkin
olla vielä kolmas kierros, kun ensin
vedetään happea. Se, että Musta Pek-
ka jäisi omaan käteen, halutaan vält-
tää ja kortit jakaa tilaisuuden tullen
aina uudelleen. Suomen ongelmat ei-
vät karkaa mihinkään. Jo nyt on kui-
tenkin vakavan miettimisen paikka,
miten työmarkkinakoneisto pystyy
vastaamaan olosuhteisiin, joissa de-
valvointi ei ole mahdollista. Se, että
ay-liike hokee sivusta vain arvioivan-
sa kutakin hallitusta sen tekojen mu-
kaan, ei johda mihinkään.
Siltä, ettei sovun kaatuminen kiristä
ilmapiiriä niin politiikasta kuin työ-
markkinaympyröissä, ei voi välttyä.
Uhkana on, että rakentumassa työ-
markkinoille on lose-lose -tilanne,
jossa ei ole voittajia. Kestävät keinot
ja parempi työelämä ovat osapuolil-
le kolikon kaksi eri puolta. Siitä, mi-
kä on nykyaikaista, vallitsee täysin eri
käsitys. Kariutunut harjoitus on osoi-
tus siitä, ettei työmarkkinoilla vallit-
se konsensusta eikä luottamusta krii-
sitietoisuudesta puhumattakaan. Kat-
keruus, joka kytee politiikan porstu-
oissa, on myös syvällä.
Mitään peruuttamatonta ei varmaan-
kaan sinänsä ole tapahtunut keskinäi-
sille suhteille. Ay-liikkeellä ei ole varaa
käydä taistoon poliittista päätöksen-
tekoa vastaan eikä poliitikoilla ohit-
taa sitä työmarkkinapöytään kuulu-
vissa asioissa. Lailla voidaan puuttua
työmarkkinoilla vain niihin asioihin,
joissa työehtosopimuksissa viitataan
lakiin. Perinteinen kolmikanta on
kuitenkin uudessa asennossa. Vaikka
yhteiskuntasopimuksen kaatuminen
tuskin tarkoitti kolmikannan joutsen-
laulua, asetelma on muuttunut. Työn-
johtorooli on siirtynyt maan hallituk-
selle. Hallitus ei enää lähde siitä, että
mm. työlainsäädännön eteenpäin vie-
minen edellyttää ainakaan työmarkki-
naosapuolten yksimielisyyttä.
Ay-liikkeen on turha tuudittautua sii-
hen, että hankkeen kaatuminen joh-
taa kasvavaan jäsenkehitykseen. Yh-
teiskuntasopimuksella oli laaja tilaus.
Aktiivien erinomaisuus tietää asiat jä-
senistöä paremmin ei mene enää niin
vain läpi. Kasvamassa on sukupolvia,
joita ei kiinnosta edes tapella vanhois-
ta eduista. Heille tärkeää on, että työ-
tä on sopivasti, se on mielekästä ja sii-
tä voi tarvittaessa sopia joustavasti.
Edessä häämöttävät nyt hallituksen
uhkaamat lisäleikkaukset ja veronko-
rotukset, ellei muuta keksitä. Koska
palkkaleikkaus on suljettu pois, ainoa
merkittävä toimi taitaa olla työnanta-
jamaksujen laskeminen ja sääntelyn
kaikenlainen purkaminen. Tulonme-
netys korvataan todennäköisesti me-
noleikkauksilla tai veronkorotuksilla.
Luvassa ei ainakaan ole veronkeven-
nyksiä. Se, mitä on luvassa, riippuu
paljon myös siitä, mitä uskalletaan.
Varsinainen vaikutusarvio tehtäneen
parin vuoden päästä. Mikäli kilpailu-
kyky ei ole silloin kehittynyt toivot-
tuun suuntaan, vyötä kiristetään en-
tisestään. Mitä tahansa hallitus ai-
kookin tehdä, paine on kova. Kom-
puroinnin jälkeen hallituksen täytyy
näyttää kykenevänsä tekoihin. Yhteis-
kuntasopimus oli hallituksen ensim-
mäinen oma, suuri – kaatunut - han-
ke. Tuloksetta, mutta ei siis seuraa-
muksitta.
